This is a free Purot.net wiki
  • View:

Tiina

Olen Tiina Heinonen ja olen 18-vuotias. Asun Porvoon Peippolassa äitini, isäni, poikaystäväni, veljeni ja hänen tyttöystävänsä kanssa, mutta olen muuttamassa pian poikaystäväni kanssa yhteen. Meillä on kolme pientä kissaa, joista yksi on täysin minun oma. Minulla ei ole paljoakaan ystäviä. Vain pari erittäin läheistä, joten minulla on paljon aikaa olla yksikseni tai poikaystäväni kanssa.

Vapaa-ajalla vietän aikaani koneella pelaten pelejä, piirtäen, laulaen tai viettämällä aikaa perheeni kanssa. Katson myös paljon Netflixiä ja muutamia sarjoja televisiosta. Lempisarjojani ovat Doctor Who, Valtiatar, Moderni perhe, Ensisilmäyksellä sekä Supernatural. Rakastan myös paljon fantasiapelejä ja –leffoja. Myös musiikki on minulle erittäin tärkeää. Pidän musiikista, jolla on jokin merkitys tai tarina. Lempiartistejani ovat Ed Sheeran ja Miley Cyrus. Lempiruokaani ovat aasialaiset ruoat, tortillat sekä jouluruoka.

Suurena toiveenani olisi päästä joskus lähiaikoina pariksi kuukaudeksi Etelä-Koreaan. Minua kiinnostaa paljon heidän kulttuurinsa ja kielensä. Olen matkustellut elämäni aikana vain harvoin, mutta nyt täysi-ikäisenä asia tulee toivottavasti muuttumaan.

Vuonna 2013 aloitin opiskelemaan hiusalaa, mutta lopetin sen ensimmäisen vuoden jälkeen, sillä mielestäni ala ei sopinut minulle. Päätin siis jäädä välivuodelle miettimään mitä haluaisin tehdä. Tänä vuonna aloitin opiskelemaan tarjoilijaksi, sillä näin hyvät työllistymismahdollisuudet tällä alalla. Opiskelu on sujunut tähän mennessä ihan hyvin, vaikka olenkin ollut erittäin stressaantunut. Valmistumisen jälkeen toivoisin, että saisin lapsia ja menisin naimisiin ja minulla olisi vakituinen työpaikka. Haluaisin vakaan ja rauhallisen elämän. Haluaisin myös, että olisin saavuttanut joitakin unelmiani ja että olisin onnellinen.

Discuss & brainstorm

Only members of this wiki are allowed to contribute to discussions. If you would like to participate in the discussion, send a membership request.

Hienoa! Hyvä kappalejako!

Mitä hyötyä taiteellisuudesta on tarjoilijan työssä? Anna esimerkkejä!
mervikuismanen   (29.01.2016 17:31)
 

Kiva kuva ja teksti!
Villegg   (05.01.2016 14:11)
 

@vhukka Paidan saa Ebaystä! :)
TiinaHeinonen   (05.01.2016 14:09)
 

Hyvä piirtämään, hyvä teksti ja olet kaunis :)
olivia_alexandra   (05.01.2016 14:08)
 

Ihana paita:) ja hyvä teksti.
Neanie   (05.01.2016 14:06)
 

hienoa:):):):)!!
miisass   (05.01.2016 14:04)
 

Kaunis kuva! :)
idakarttunen   (05.01.2016 14:03)
 

Hienoa! :)
ellataberman   (05.01.2016 14:02)
 

haluun ton sun paidan, mistä sen saa?? ^^ olet kaunis ja tekstisi oli hyvä ^^
vhukka   (05.01.2016 14:02)